Perjantaina ja eilen lauantaina suru oli aika lailla ainoa tunne, jota tunsi. Ajatukset pyörivät siinä yhdessä ja samassa asiassa, mikä minussa on vikana, miksi me emme voi saada lasta.

Usein toivon, että meillä olisi jokin oikea diagnoosi, joku todettavissa oleva syy tähän lapsettomuuteen. Jotain, mistä tiedettäisiin heti, mitä pitää tehdä. Nyt voidaan vain kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja toivoa, että joku sattuisi olemaan se oikea tapa hoitaa meitä.

Seuraavat neljä viikkoa olenkin sitten varmaan enemmän tai vähemmän radiohiljaisuudessa, mitään hoitoihin liittyvää raportoitavaahan ei tässä alkaneessa kierrossa ole.