Eilen illalla romahdin. Sitä sattuu aika ajoin. Mies oli jo mennyt nukkumaan ja olin iltatoimissa, kun itku tuli. Rajuna, mutta ei kestänyt pitkään. Oli kertynyt varastoon aika tavalla, olen sen jollain tavalla vaistonnut, mutta en ole saanut sitä itkettyä pois ennen eilistä. Katalysaattorina taisi toimia miehen kanssa käyty typerä, ärtynyt sananvaihto, joka johti varsin hiljaiseen iltaan.

Aamulla on vatsa ollut vähän kosketusarka ja se on edelleen turvoksissa.

Just nyt olen ihan hirvittävän väsynyt, en jaksaisi tätä juttua ollenkaan. Olen aivan tolkuttoman huolissani tulevasta. Jos tulen raskaaksi, edessä on vain pelkoa siitä, että jotain menee pieleen. Ja jos en tule raskaaksi, edessä on vain uusia hoitoja ja yrityksiä. Ajatukset eivät enää pysy kasassa ja oikeastaan pitäisi aktiivisesti olla tekemässä jotain muuta kuin kirjoittamassa blogiin tunnelmia, jotka eivät ole edes jäsentyneitä.

Silti olen sitä mieltä, että mun ei olisi hyvä olla nyt töissä. En saisi siellä mitään aikaiseksi. Parempi olla kotona ja tehdä jotain käsillään, kuin olla töissä ja yrittää ajatella tai kirjoittaa, mitä työni enimmäkseen on.