Olen harhaillut ihmeellisessä blogosfäärissä viime viikkojen aikana. Vähitellen olen oppinut etsimään ja löytänyt blogeja, joiden kirjoittajat elävät enemmän tai vähemmän samanlaisessa tilanteessa kuin minä. He kirjoittavat koskettavasti lapsettomuudestaan ja sen syistä, hauskasti/riipaisevasti/veikeästi/jne elämän muista tapahtumista.

Tiiviisti seuraan Tina Moun blogia, jonka löysin ensimmäiseksi sekä Palikan ja Kirsulin blogeja, jotka ovat löytyneet vasta viikko pari sitten.

Ne herättävät paljon ajatuksia, mutta niitä mietteitä on vaikea pukea sanoiksi. Usein ajattelen, että mitäköhän minäkin tässä valitan ja melkein tunnen huonoa omaa tuntoa siitä, että ylipäätään olen kuvitellut oman tilanteeni jotenkin erikoiseksi. Niin surullisen moni on kanssamme samassa tilanteessa ja niin kovin moni joutuu taistelemaan paljon vaikeampien asioiden kanssa.

Tiedän, jokaisella meillä on surumme ja huolemme. Ja oikeus huolehtia niistä ja kääntyä itseen päin. Eikä omaa tilaansa voi parantaa sillä, että ajattelee, että jollain menee vielä huonommin. Se on sitäpaitsi aika epäreilua, molemmin puolin.

Ihan sekava fiilis. En varmaan saanut tätä kirjoitettua ollenkaan niin kuin olisi halunnut. Varaankin oikeuden muokata juttua myöhemmin (olen antanut itseni ymmärtää, että juttuja ei pitäisi muokata, vaan ne jätetään olemaan sellaisena kuin ne on kirjoittanut, mutta en kyllä ymmärrä, että miksi niin on).